perjantai 21. tammikuuta 2011

Ruotsissa opittua

God Morgon allihopa!

Kotona jälleen, ja erilaisia ajatuksia on reissussa hiipinyt mieleen. (Joo-o, jotain on opittu;). Havaintojen kärkipäässä on ollut se huomio, että uuvutan Killeni ja kamuni vaatepohdinnoillani. Koska ihmisen on kuitenkin hyvin vaikeaa ja äärimmäisen kivuliasta syyttää itseään omista ongelmistaan, olen todennut, että tarvitsen vain laajemman yleisön, sen sijaan, että itse muuttaisin toimintaani. Joten, nyt vastarannankiiski etsii tyttökavereita, jotka jaksaisivat jutella kaikesta ihanasta, oleellisesta ja tärkeästä. Kuten vaatteista, vaatteista ja vaatteista. Hih!;)

Muoti on minulle harrastus ja koska seurailen mielelläni paljon muita blogeja, jutskaisin mielläni minua inspiroivista asioista myös omasta näkövinkkelistä. Pitkään mietin mitä ”kaikki” asiasta ajattelevat, mutta Ruotsin matkan kasvunpaikkoihin kuuluu myös tämän ajatuksen tyrmääminen. Miksi olisin tekemättä jotakin, mistä itse kovasti pidän, vain siksi, että se saattaa muiden mielestä olla tyhmää tai hölmöä?
Sitähän minäkin.

Lisäksi olen aloittelemassa erään keskisuuren(iii-s-ooo-n) G:n tekoa, ja uskoisin kaipaavani välillä inspiroivaa, asteen kevyempää (muuta) ajateltavaa, eikä kirjoitusharjoitus ole koskaan pahaksi.

Tästä eteenpäin siis, tervetuloa seuraan jos muoti ja polttavat kysymykset kynsilakan kuumimmasta sävystä kiinnostavat, tai ainakaan eivät totaalisesti aja raivon partaalle. Haluaisin sanoa hömppää, mutta joku saattaisi liittää sanan muodin vähäpätöiseen merkitykseen maailman kulussa, ja silloin joutuisin avautumaan muodin tärkeästä kulttuurisesta asemasta, joten jätetään väliin;P.

Mikäli joku tänne eksyy, olisi kiva kuulla sinusta!:)

p.s. Oltuaan alkuviikon keltaiset, tänään ne vaihtoivat väriä pronssinruskeaan, kynnet meinaan.;)

p.p.s. Ihanaa viikonloppua<3

3 kommenttia:

  1. Uulalaa! Mullakin olis vaatteet intohimona, mutta valitettavasti vartalo ei anna vielä pukeutua kuten haluaisin, eli Carrie-tyyliin välillä erittäinkin omaperäisiin luomuksiin ;) Ehkä saan ittestäni irti sen verran häitten innostamana, että kohta saisin käyttää sellaisia vaatteita mitä rakastan :) Tällä hetkellä ärsyttää pakkanen, kun ulos pitää tunkea aina päälleen kaikki karmeimmat rytkyt, eikä koskaan voi laittaa mitään kivaa :/ Kengissä ongelmana on, että en oo kovin tottunut korkeiden kenkiä käyttäjä ja valitettavasti ne jää aina kaappiin, koska Jussin kanssa kävellessä jäisin niitten kanssa miljoona kilometriä jälkeen...

    Kynsilakoista puheen ollen.... Mä olen taas innostunut tästä lakataan pelkät tipit :) Tykkäsin kauheesti niistä kynsistä mitkä tein kihlajaisiin ja jotkut sellaset tulee ehkä häihinkin :)

    VastaaPoista
  2. Hei Kaima! Kiitos ihanan pitkästä kommentista:) Osuitkin kommentillasi suoraan idealistani ytimeen, lähes kaikkia aiheita olen myös minä mietiskellyt. Palaillaan siis erikseen pakkasvaate ja kenkuliasioissa:)

    Hihii, tippilakkaus on tosi hieno, mutta koska omat kynteni eivät kasva ja liuskottuvat vain minkä kerkiävät, olen päättänyt, että lyhyet(tynkä)kynnet onkin kaikeista cooleimmat(enhän mä muuta haluaiskaan);).
    Ja itseasiassa vahvat värit lyhyissä kynsissä on musta ihan hauskan näköiset:)

    VastaaPoista
  3. Se on hyvä päätös se! Mun kynnet kasvaa vähän ja sit joku katkee, niin kovin pitkään en mäkään saa pitkistä kynsistä nauttia. En kuitenkaan osaa tottua siihen että lakkaisin lyhyitä kynsiä, musta tuntuu et mun kädet näyttää tyhmiltä. Tai ehkä kyse on enemminkin siitä että en koskaan raaski sitten katkasta kaikkia kynsiä, jos yks menee :P Nytkin on toisessa kädessä ihan hyvät kynnet, mutta toisessa on vaan joka toinen vähän pidempi :/ Noh, ei kun piimaxia syömään.

    VastaaPoista